Munaniemen mökki

Munaniemen mökki on yhdistyksemme jäsenten virkistäytymiseen tarkoitettu mökki Rikkaveden rannalla. Jäsenet voivat varata mökin käyttöönsä arkipäiviksi tai viikonlopuksi kesäkuusta syyskuuhun. Säistä riippuen varauksia voidaan hyväksyä myös lokakuulle. Varaukset tehdään vuosittain keväällä, päivämäärät ilmoitetaan hyvissä ajoin jäsenkirjeitse. Ensimmäistä kertaa mökkiä varaavat ovat valinnassa etusijalla, mutta kannattaa tehdä varaustoive, vaikka olisi vuokrannut mökkiä edellisenäkin vuonna!

Munaniemen mökin vuokraus

Yhdistyksen mökki on tänäkin kesänä varattavissa! Ilmoita varaustoiveesi ja vara-ajankohta mökki isäntä Juhani Westmanille TEKSTIVIESTILLÄ. Kun olet saanut vahvistuksen Juhanilta, tulee vuokra maksaa yhdistyksen tilille ja samalla vahvistat varauksesi!

Yhdistyksen tilinumero: FI86 5197 0320 0267 52

HUOM! Myöhemmin kesällä voi kysellä vapaita aikoja Juhanilta, viime kesänä vapaita vuoroja jäi. Varaa siis mökkiä rohkeasti, vaikka olisit ollut viime vuonna! Mökki palvelee kesäkuusta syyskuun loppuun, arki- ja viikonloppuvuoroin. Toukokuun vuoroja voi myös kysellä, kun nyt näyttää kevät tulleen jo ajoissa.

Toivomme, että käyttäjät jättävät mökin parempaan kuntoon kuin tullessa. Jos puutteita tai huomautettavaa ilmenee, ilmoita Jussille. Rentouttavia hetkiä Munaniemessä!

Mökin perustiedot:

  • 3 hlön yöpymismahdollisuus (+patjoja)

  • 35 neliötä

  • 18 km Outokummun keskustasta

  • sähköt

  • polttopuut

  • nuotiopaikka

  • vene + pelastusliivit 

  • HUOM: juomavesi tuotava itse 

HINNASTO

Arkivaraus 40 €
Alkaa maanantaina klo 13.00 ja päättyy torstaina klo 12.00.

Viikonloppuvaraus 70 € 
Alkaa torstaina klo 15.00 ja päättyy maanantaina klo 12.00.

Huom. Syyskuussa perimme 10 euron lisämaksun sähkölämmityksen vuoksi.


YHTEYSTIEDOT

Avaimet mökkiin saa Keskusvarastolta pesulanpuoleisen ulko-oven vieressä olevasta koodiavain laatikosta (Työmiehenkatu 14, 83500 Outokumpu). Koodin lukkoon saat vuorokautta enne varauksesta tekstiviestillä.


Kummunkatu 10
Puh. 013-555245
tai 050 4006090 / Kari Naakka

Varaukset ja muut Munaniemen asiat:
Puh. 050 3035069 / Jussi Westman